TRENDIT Nuorten suosimassa TikTok-palvelussa nähdään lyhyitä videoita, joiden sävy on yleensä humoristinen.

Niin tälläkin kertaa – tosin huumorista voidaan olla monta mieltä.

Ilmiö on varsin mauton, ja se levisi joulunpyhinä myös Suomeen.

Ideana on kuvata video, jossa nuori selailee kaikessa rauhassa kännykkäänsä ja huudahtaa sitten vaikkapa että:

-Mitä ihmettä! Tom Cruise on menehtynyt tänään 60-vuotiaana.

Sitten seurataan vanhempien reaktioita asiaan ja kuvataan ne nettiin. Lopuksi paljastetaan että kyse oli vitsistä.

Moni vanhemmista järkyttyy todella kuullessaan, että hänen suosikkinsa on traagisesti menehtynyt joulun pyhinä.

Nyt ilmiö näyttää rantautuneen Suomeenkin. Esimerkiksi laulaja Juha Tapio on jo ehditty ”julistaa kuolleeksi”.

Jos siis joudut vanhempana tai isovanhempana tämän mauttoman pilan kohteeksi, niin ei kannata ainakaan ottaa sitä todesta.