Kasvissyönnin suosio on kasvussa Suomessa ja muualla maailmassa. Jussi Riekin kirjoittama uutuuskirja Liikkujan kasvisruokavalio kertoo, miten kasvisruokavaliota sovelletaan liikkujan tarpeisiin.

Kasvissyöntiin liittyy edelleen monia uskomuksia ja epäilyksiä. Mistä saan proteiinia? Menetänkö kovalla työllä hankitut lihakset? Pystynkö suoriutumaan ja palautumaan optimaalisesti?

-Päätin kirjoittaa kirjan liikkujan kasvisruokavaliosta, koska aiheesta on yhä tänä päivänäkin haastavaa löytää luotettavaa tietoa. Etenkin internetiä selaamalla voi helposti saada vaikutelman, että kasvissyönti olisi haitallista suorituskyvylle ja terveydelle. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Jussi Riekki painottaa.

Monien tutkimusten mukaan kasvikunnan tuotteisiin perustuva ruokavalio ei ole ainoastaan riittävä, vaan monesti jopa terveellisempi vaihtoehto kuin sekaruokavalio. Uutuuskirja kertoo, kuinka koostaa fyysistä suorituskykyä ja terveyttä tukeva kasvisruokavalio – tai kuinka lisätä kasvikunnan tuotteita omassa ruokavaliossa.

Kestävän kehityksen näkökulmasta kirja pureutuu myös maailman tulevaisuuteen. Eläintuotannolla on monia haittavaikutuksia ympäristöön, ilmastoon, eläinten hyvinvointiin ja ihmisten terveyteen.

-Hyötyisimme kasvisruokavalioon tai voimakkaasti kasvispainotteisempaan ravintoon siirtymisestä. Järkevästi koostettuna kasvisruoka on hyväksi terveydelle, ympäristölle ja eläimille, Riekki toteaa.