Lapset liikkuvat liian vähän jo päiväkodeissa. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva ja If Vahinkovakuutusyhtiö haluavat kannustaa lapsia urheilun ohella myös perinteisiin pihaleikkeihin ja monipuolisiin liikuntamuotoihin.

Kaikenikäiset suomalaiset liikkuvat liian vähän. Erityisenä huolenaiheena on lasten liikkumattomuus, sillä liikunnalla on normaaliin kehitykseen suuri vaikutus. Liikunta edistää motoristen taitojen kehittymistä ja vähentää riskiä sairastua myöhemmin kakkostyypin diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin tai tuki- ja liikuntaelinsairauksiin. Liikunta myös estää lasten syrjäytymistä ja parantaa henkistä hyvinvointia.

Paljon liikkuvan motoriikka on kehittyneempi ja lihaskunto parempi, mikä vähentää hyvin yleisten kaatumisten ja raajojen vääntymisten riskiä. Kalevan teettämän tutkimuksen mukaan yleisimpiä lasten tapaturmia ovatkin juuri kaatumiset, törmäämiset erilaisiin esteisiin, putoamiset sekä jalkojen ja käsien vääntymiset.

Pallo on heitetty, liikutetaan lapsia yhdessä!

Vanhempien myönteisellä ja kannustavalla suhtautumisella lasten päivittäiseen liikkumiseen on suuri merkitys. Erityisesti kannustusta kaipaavat lapset, jotka eivät liiku urheiluharrastusten kautta. Monet kaipaavat inspiraatiota ja ideoita liikkumiseen.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva ja Vahinkovakuutusyhtiö If ovat päättäneet kampanjoimalla innoittaa lapsia liikkumaan. Lasten liikuntahetkiin on kampanjan aikana mahdollisuus saada Antero Mertarannan ainutlaatuinen urheilullinen selostus. Tämä onnistuu lähettämällä video lapsesta vaikkapa leikkimässä puistossa, juoksentelemassa metsäpoluilla tai potkimassa palloa pihamaalla. Kampanjalla halutaan nostaa tavallisen liikunnan arvostusta kilpaurheilun ohella.

Urheiluselostajana ja juontajana paremmin tunnettu Mertaranta on koulutukseltaan opettaja, ja lasten hyvinvointi on hänellekin tärkeä asia.

-Liikunta on hyväksi kaikille lapsille, eikä sen tarvitse aina olla totista kilpailua. Kaikenlainen leikki ja touhuaminen on hyväksi.

Selostaja-opettajan sydäntä lämmittää tällainen ”hieman erilainen” selostuskeikka, Mertaranta sanoo.