Vantaalaisäiti kirjoittaa sivustollemme huolestaan, joka koskettaa tänä päivänä hyvin monia koteja. Kuinka saada koulukiusaaminen kuriin, kun se on viemässä paitsi mielenterveyden myös fyysisen terveyden. 14-vuotiaan tytön kiusaaminen on kestänyt koulusta ja luokasta toiseen. Alla äidin kirje:

Pari vuotta sitten rankasti koulukiusattu 14-vuotias tyttöni joutui pahoinpidellyksi koulussaan Vantaalla. Tuolloin koulu ei ottanut vastuuta asiasta eikä liiemmin siitä, että tyttö oli shokissa kotona, ei saanut öitään nukutuksi koska näki painajaisia öisin, eikä uskaltautunut uloskaan ilman aikuista pitkään aikaan.

Hän sai siirron uuteen kouluun, joka sijaitsee myös Vantaalla. Hänet siirrettiin kiusaajien ja pahoinpitelijöiden tieltä pois, kiusaajapoika sai pahoinpitelystään varoituksen, ei muita seuraamuksia.

Siirtyessään uuteen kouluun meillä kaikilla oli huojentunut mieli ja toiveikkaat odotukset. Sitten tytölle osui opettaja, joka huusi, kuvasi näitä vasten tahtoa, rankaisi yksin välitunnille laittamalla ja luokan edessä kyykyttämällä. Rehtorille puhuminen ei auttanut.

Eräänä päivänä sain soiton koululta. Se soitto sai äidin sydämen murtumaan. Tyttö oli taas kokenut opettajan taholta ilkeilyä ja lähti ovesta sanoen: Tapan itseni, koska eihän minulla ole mitään merkitystä täällä koulussa.

Onneksi vararehtori sai tytön huoneeseensa ja kävimme hakemassa pää painuksissa olevan pienen tytön pois. Päivystyksessä tyttö kertoi kaiken sen mitä oli joutunut kestämään ja kuinka kukaan ei edes huomaisi varmaan jos häntä ei olisi… Tämän jälkeen tyttö jäi kotiin ja vaadin opettajaa tilille, mutta mitään ei tapahtunut. Opettaja jatkoi entiseen malliinsa ja muserrettu tyttö siirtyi taas toiseen luokkaan. Hetken aikaa näytti jo hieman seesteiseltä, kunnes taas tuli koululta viestiä että tyttö on sulkeutunut vessaan. Hain koulusta itkuisen ja kätensä täyteen viiltäneen ahdistuneen nuoren.

Hetki meni taas eteenpäin ja pääsimme vihdoin monista yrityksistä nuorisopsykiatrian piiriin. Vihdoin. Ja kaikki tämä kiusaamisesta!

Sitten taas koitti hetken päästä päivä kolmisen viikkoa sitten, kun tyttö saapui pelokkaana kotiin, romahti lattialle ja kertoi kuinka kiusaajapoika koulussa oli osoitellut tahallisesti rappusten välistä tyttöäni silmään vihreällä laserilla. Opettaja oli kieltänyt vain poikaa. Tässä vaiheessa ei kukaan noteeranut tyttöäni, esimerkiksi pistänyt tekijää pyytämään anteeksi tai muutakaan, tytöltä ei kysytty tarvitsetko lääkäriä, onko kipuja. Myöskään vanhemmille ei tullut mitään soittoa/ilmoitusta, vaikkakin muuten kyllä viestiteltiin milloin mistäkin.

Silmä oli todella kipeä ja lähdimme samalta istumalta päivystykseen, ja sairaalassa todettiin myöhemmin sarveiskalvon reikä. Laserista tullut. Kävimme tekemässä rikosilmoituksen asiasta. Pian silmälääkkeiden aloituksen jälkeen värit alkoivat levitä näkökentästä tytöllä ja jouduimme uudestaan silmäsairaalaan – tällä kertaa selvisi että haavauma on parantunut, mutta sarveiskalvon pohjaan on tullut sumentuma, jotenka tyttöni ei näe kunnolla.

Voi olla että sumentuma häviää tai sitten ei. Kamalinta on, että tyttöni vasen silmä on melkein sokea syntymästä saakka, joten jos oikeasta silmästä menisi näkö, joutuisi hän opaskoiran varaan. Nyt elämme tätä jännittämisen aikaa. Tänä koko aikana rehtori ei ole vastannut kertaakaan soittoihin, ei viesteihin, vaikka tiesi mitä oli tapahtunut ja opettajan kanssa on viestitellyt.

Tyttö on nyt ollut kolmisen viikkoa kotona, peläten, shokissa. Mitä tekee koulu, ei mitään. Lukuisien viestien ja taisteluiden jälkeen sain vihdoin sovittua palaverin, johonka kiusaajan ja hänen vanhempansa oli myös määrä saapua ja johonka valmistelin pelokasta tyttöäni viikon. 50 minuuttia ennen palaveria tulee soitto ettei kiusaaja tulekaan. Menimme palaveriin silti, koska halusin kuulla mitä seuraamuksia siitä on kun oppilas tuo kouluun tällaisen ”laittomaksi aseeksi” luokitellun laserin, tahallisesti vahingoittaa sillä tyttöäni. Hän sai kirjallisen varoituksen. Olin aivan järkyttynyt. Palaverissa asiaa siirrettiin tammikuulle ja sanottiin että kiusaajan perheen aikataulujen mukaan pitää mennä.

Tuntuu, että kukaan ei ymmärrä uhria, ei uhrin perhettä ja sitä mitä ollaan käyty läpi. Lukuisia valvottuja öitä, töistä poissaoloja, pelkoa, surua ja ahdistusta. Mitä tekevät aikuiset joiden pitäisi turvata kaikkien lasten koulunkäynti? Eivät kanna vastuuta. Tyttöni pelkää mennä ulos ilman aikuista, heräilee öisin ja mikä pahinta, luottamus paremmasta huomisesta on täysin mennyt puhumattakaan näöstä.

En voi käsittää kuinka tämäkään koulu ei kanna vastuuta vaikka tiedossa oli kaikki edelliset virheet, laiminlyönnit, vastuunvälttelyt, traumat kiusaamisesta. En voi äitinä kuin toivoa ja rukoilla että tyttäreni näkö ei lähde, ja että jotenkin saamme tytön henkisesti ja fyysisesti kuntoon. Tyttö on tällä hetkellä kotona ja on se, jonka koulutus kärsii, jälleen kerran.

On surullista ja sydäntä särkevää äitinä nähdä kuinka välinpitämättömiä aikuiset ovat ja miten tällainen sallitaan, voimat on loppu perheestä. En voi käsittää että nämä molemmat koulut ovat myös niin kutsuttuja Kiva kouluja – siis koulukiusaamista vastaan olevia kouluja. Pahinta on kun kukaan ei vastaa puhelimeen, kerro mitä tapahtuu, anna mitään vaihtoehtoja vaan välttelee vastuuta ja asiaa. Ainoa taho joka on ollut todella perheen tukena ja auttanut asioiden eteenpäin viemisessä on SPR:n Nuorten turvatalo ja lastensuojelu sekä kriisipoli. iso kiitos heille, muttei asia selviä ja etene jossei koulu, kiusaaja ja vanhempi tee yhteistyötä. Parempaa huomista toivoen.

Äiti