Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) varoittaa suosikkilelusta, jossa on tukehtumisvaara. Tuote on Tukesin mukaan poistettava käytöstä välittömästi ja sen voi palauttaa kauppaan.

Kyse on lasten suosikiksi muodostuneesta, usein elintarvikkeita jäljittelevästä Squishies-tuoteperheen lelusta, josta voi irrota pieniä osia. Se muodostaa näin tukehtumisvaaran.

Useimmissa Squishies-leluissa on Kielletty alle kolmevuotiailta -merkintä, mutta ne houkuttelevat nimenomaan pieniä lapsia. Tämä alla oleva I love Squishies -lelu (kuva) on Suomessa todettu vaaralliseksi.

Saman leluperheen leluista on tanskalaisviranomaisten tutkimuksissa löytynyt myös useita kiellettyjä kemikaaleja. Suomalaisviranomaiset tutkivat asiaa.

Tanskalaisten mukaan lelut voivat heikentää hedelmällisyyttä tai aiheuttaa iho- ja silmäoireita. Kahdestatoista lelutyypistä löydettiin ainakin dimetyyliformamidia, styreeniä ja tolueenia. Leluilla leikkimistä ei suositella, ja ne on vedetty myynnistä.

Artikkelin pääkuvana on kuvituskuva, joka ei liity tapaukseen.