Moni on aloittanut laihdutuksen vaikkapa kuntosalilla hikoillen. Harva tulee ajatelleeksi, kuinka yksinkertaista kilojen karistaminen oikeastaan on. Painonhallintaan ei edes vaadita liikuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan yli puolet suomalaisista aikuisista on ylipainoisia, ja suuri joukko miettiikin koko ajan painoaan ja terveydentilaansa. Alku.fi-palvelun ravintovalmentaja Sami Sundvikin mukaan tuloksia kaipaavan laihduttajan kannattaa panostaa ruokavaliomuutokseen liikunnan sijaan. Liikunnallisella elämällä saavuttaa toki monia terveyshyötyjä, mutta ravitsemusasiantuntija muistuttaa, että painonhallintaa se ei koskaan ratkaise.

Sundvikin mukaan ruokavalion ollessa huono mikään määrä liikuntaa ei korjaa tilannetta. Ruokavalion merkitys onkin painonpudotuksessa huikeat 95 prosenttia.

Kannattaa muistaa, että ruokavalioremontti ja liikunnan aloittaminen samalla rykäisyllä on myös valtava muutos, joka stressaa. On oikeastaan hyvin helpottavakin asia tietää, että liikunnasta ei tarvitse ottaa stressiä, oli edessä sitten kuinka iso painonpudotusurakka tahansa,

Lisäaineita täynnä olevat ateriankorvikkeet ja laihdutuspatukat laihdutusta tavoittelevan kannattaa myös unohtaa, sillä parhaimmillaan ruokavalio koostuu puhtaasta ruoasta ja kunnon raaka-aineista. Oikean ruokavalion avulla ihmisen keho oppii tunnistamaan, minkä verran se tarvitsee energiaa. Asia muuttuu hankalaksi, jos ruokavalio koostuu lisäainehötöstä.

Näin tippuu 12 kiloa 12 viikossa

Viime syksynä Noora Tiusanen laihdutti 12 kiloa kolmessa kuukaudessa – ilman liikuntaa. Lukuisia pikadieettejä läpikäynyt Tiusanen kyllästyi ainaisiin laihdutuskuureihin ja päätti ennakkoluuloistaan huolimatta toteuttaa sen kuuluisan elämäntapamuutoksen Alku-valmentaja Sami Sundvikin opettaman ruokavalion mukaan. Kilot sulivat syksyn aikana tasaiseen tahtiin.

-Lopulta muutos ei edes ollut kovin vaikea. Pitää vain löytää tasapaino ja syödä sellaisten periaatteiden mukaan, jotka pitävät painon kurissa. Elämäntapamuutoksen ei myöskään tarvitse tarkoittaa totaalikieltäytymistä ja ankeaa elämää ilman nautintoja, kyllä herkutella saa, silloin kun mieli tekee, Noora Tiusanen toteaa.

Kohonneen itsetunnon, monipuolistuneen vaatevaraston ja iloisemman arjen lisäksi ruokaremontilla oli erittäin tervetulleita positiivisia vaikutuksia Tiusasen terveyteen – muun muassa kuivuuteen taipuvainen atooppinen iho voi nyt huomattavasti paremmin.

Juttu on osa Suosituimmat-sarjaamme