Suomalaislaulaja on kertonut kokemuspohjaisen tarinansa Iltalehdelle.

32-vuotias laulaja Sharon Rubanovitsch Helsingistä ei ottanut koronarokotetta. Nyt hän katuu sitä Iltalehdessä, ja käsitys koko taudista muuttui oman sairastumisen myötä.

Taudin puolessa välissä oireet hengitysvaikeuksineen kävivät niin lujiksi, että hänelle jouduttiin soittamaan ambulanssi. Hän puhuu taudista traumaattisena kokemuksena.

– Jos en olisi perusterve ihminen, en usko, että olisin selvinnyt tästä hengissä.

Oireiden rajuus yllätti naisen. Hän kertoo asiasta Iltalehdelle:

– Se oli jotain, mitä en olisi ikinä osannut kuvitella. Olen sairastanut influenssan muutama vuosi sitten, ja sen sairastaminen kesti kaiken kaikkiaan kolme kuukautta, jonka vietin oikeastaan kotona. Mutta se ei ollut yhtään niin paha kuin mitä tämä kaksi viikkoa oli, kun sairastin koronataudin.

Voimat ja makuaisti eivät ole vieläkään kunnossa.

Iltalehdessä hän sanoo katuvansa ettei ottanut rokotetta.

– Tein ison virheen, kun en heti ottanut rokotetta ja se kaduttaa minua. En ole rokotevastainen missään nimessä, mutta vähättelin oireita ja en uskonut, että korona tulisi minulle. Ja vaikka tulisikin, tauti ei varmastikaan olisi paha, vaan tulisi lievänä.

Sharon haluaa olla varoittavana esimerkkinä siinä millaisia seurauksia koronasta voi olla, hän kertoo somessaan.

Voit lukea jutun kokonaan IL:stä.