Maailmalla uutisoidaan monia järkyttävästä ilmiöstä raskauspahoinvoinnin omahoidossa.

Esimerkiksi brittimedia Metro kertoo äideistä, jotka ovat odottaessaan alkaneet polttaa pieniä määriä kannabista aamupahoinvointia kitkeäkseen. Äitien mielestä se on vaarattomampaa kuin varsinaiset aamupahoinvointiin määrätyt kemialliset lääkevalmisteet.

Kannabiksen käytöstä raskauspahoinvoinnin hoidossa ei ole olemassa pätevää tutkimusnäyttöä. Yhdysvaltain terveysviranomaiset ovat esittäneet huolensa ilmiön laajuudesta ja ehdottaneet, että kannabistuotteisiin tulisi lisätä tuotemerkinnät, joissa varoitetaan käytöstä erityisesti raskauden aikana.

Vaikka tutkimusnäyttöä ei kovinkaan paljon ole, rottakokeissa on osoitettu kannabiksen ja aivovaurioiden yhteys. On myös todettu, että kannabista raskauden aikana polttaneiden äitien lapsissa on on esiintynyt poikkeavaa käytöstä, kuten vapinaa ja itkupoikkeavuutta, mikä voisi kieliä neurologisesta häiriöstä.

Tällä viikolla useat nimimerkin takana esiintyneet naiset kertoivat Vice.com-nettisivustolla kokemuksistaan.

-En halua että kaikki syömäni ravintoaineet menevät vessanpöntöstä alas, yksi perusteli käyttöään.

-Pidin ajatusta vastenmielisenä, mutta kun kärsin järkyttävistä pahoinvoinneista ja laihduin yli kymmenen kiloa ollen lähes syömättömyyden tilassa pitkiä aikoja, päätin kokeilla. Se auttoi heti, kirjoitti toinen.

Lue myös tämä: Vaarallisia tuttiketjuja liikkeellä