Televisiojuontaja Maria Veitola on kirjoittanut Instagram-tililleen somepostauksen, jonka voisi tulkita myös kannanottona sille, että yhteiskunnassa sairaalapaikkoja tarvitaan kaikenlaisten sairauksien hoitoon, ei vain koronan.

Tällä hetkellä arvostelua ja keskustelua on julkisuudessa herättänyt se, että rokottamattomat päätyvät sairaalahoitoon saatuaan koronan.

-Näetkö nämä neljä sentin, parin mittaista arpea kyljessäni? Vuosi sitten noiden arpien kohdalla olevista aukoista hivutettiin ulos pieninä palasina mun rintaontelosta löytynyt limutölkin kokoinen kasvain. Eläköön robottiavusteinen, ensiluokkainen kirurgia jota lopulta Meilahden sairaalassa sain, Veitola kirjoittaa ja jatkaa:

-Kehossa olevat arvet eivät ole ainoat arvet, mitkä kokemuksesta jäi. Odotin leikkausta lähes 10 kuukautta hoitojonossa, joka venyi kohtuuttomaksi koronapotilaiden tehohoitotarpeiden johdosta. Oli karmaisevaa elää niin monta kuukautta epätietoisuudessa. En tiennyt, milloin saisin leikkaushoitoa, tai oliko jättikasvaimeni varmasti hyvänlaatuinen. Se oli yksinäinen ja traumaattinen kokemus.

-Tänään luen uutisista, että monissa osissa Suomea sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä vaikuttaa taas muiden potilaiden hoitoon. Sekä leikkauksia, että esimerkiksi kontrollikäyntejä joudutaan lykkäämään. Hoitohenkilökunta on ollut jo pitkään todella kovassa kuormituksessa.

Veitola korostaa, ettei halua postauksensa alle keskustelua rokotteista tai rokotepasseista. Sen sijaan hän haluaa lähettää lämpimät terveiset väsyneelle ja ehkä turhautuneellekin hoitohenkilökunnalle sekä hoitojonoissa oleville potilaille.

-Toivottavasti saatte asiaankuuluvaa tukea tilanteisiinne.

Cura of Sweden tarjoaa Terveyden asialla -lukijoille -25% edun painopeitoista koodilla terveydenasialla25 verkkokaupassaan www.curaofsweden.com/fi. Syötä koodi maksuvaiheessa ja järjestelmä laskee sinulle alennetun hinnan – Koska uni on terveyttä.