Esikouluikäistä lasta ei ollut rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Hän sairastui, ja nyt altistuneita on Suomessa jo toista sataa.

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti jo aiemmin tänä vuonna, että tuhkarokkoa esiintyy parhaillaan useissa Euroopan maissa, joissa rokotuskattavuus ei ole riittävän korkea. Kyse on epidemiasta.

Nyt esikouluikäinen suomalaislapsi on saanut taudin matkaltaan ja tarttumisvaarassa on useampi muukin. Tartunnan saanut lapsi on kotoisin Luodon kunnasta Pohjanmaalta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tartunnalle altistuneisiin kuuluvat muun muassa lapsen perhe ja perheen lähipiiri. Tämän lisäksi lapsi on oleskellut tartuttavuusaikana ainakin päiväkodissa, Kokkolan sairaalan päivystyksessä sekä yleisötapahtumassa.

Mahdollisia altistuneita on kartoitettu eilisestä lähtien, työ jatkuu edelleen. Tartunnan jäljitykseen osallistuvat Vaasan sairaanhoitopiiri ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, kuntien tartuntatautihenkilökunta sekä valtakunnallisesti THL. Altistuneita on yli 150, ehkä jopa 200, toteaa THL.

Vaikka tuhkarokko kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan, rokotukset eivät ole pakollisia. Jotkut vanhemmat eivät halua lastaan rokotettavan ja rokotuksia kohtaan esiintyy joissakin ryhmissä varsin suurta kriittisyyttä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko on todennut Ilta Sanomille, että hän on pyytänyt virkamiehiä pohtimaan rokotepakkoa, jos rokotekriittisyys lisääntyy.

-Virkakuntaa olen pyytänyt arvioimaan, mikä on kriittinen kattavuuden raja sille, milloin olisi alettava miettimään rokotteiden velvoittavuutta, ministeri totesi.

Saarikko pitää tartuntaa ja altistuksia erittäin vakavana asiana. Hän ei itse kuitenkaan kannata rokotepakkoa.

-(Kyseessä on) tartunta alueella, jossa on erittäin matala rokotekattavuus. Laumasuojalla on väliä. Pienelle potilaalle pikaista paranemista. Muistutus koko sydämestäni: äidit ja isät, rokottakaa lapsenne, ministeri haluaa viestittää julkisuuteen.

Tuhkarokko on todella tarttuva!

Tuhkarokko on poikkeuksellisen tarttuva sairaus. Se tarttuu huoneilman välityksellä ja tartuntaan voi riittää samassa tilassa oleskelu.

Tartunnasta ensioireiden alkuun kestää yleensä 9-11 vuorokautta, vaihdellen 7-21 vuorokauteen. Tuhkarokkoon sairastuneen ensioireita ovat korkea kuume ja hengitystieoireet. Ihottuma alkaa 3-5 vuorokauden kuluttua ja kestää runsaan viikon. Jälkitauteina voi ilmaantua bakteerin aiheuttama keuhkokuume tai harvinainen aivotulehdus.

Tuhkarokkoon sairastunut on tartuttava neljä vuorokautta ennen ihottumaa ja neljä vuorokautta ihottuman puhkeamisen jälkeen.

Faktaa

  • Jos olet sairastanut tuhkarokon, et tarvitse rokotetta.

  • Kaksi MPR-rokotetta antaa hyvän suojan tuhkarokkoa vastaan.

  • Jos tuhkarokkoon sopivia oireita ilmaantuu, ota ensin puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseesi tarkempia ohjeita varten.