Korona-aika tuntuu lisänneen erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön kolotuksia ja jännittyneisyyttä esimerkiksi niska-hartiaseudulla. Myös toispuoleiset niskan, hartian ja selän kiputilat ovat yleistyneet.

”Tuntuu luonnolliselta syyttää kotitoimistoon siirtymistä, huonoa työtuolia ja epäergonomista asentoa. Ihmisen keho ja sen toiminta mielen oikkuineen ovat kuitenkin monimutkainen yhtälö, jossa yksi asia riippuu toisesta ja syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisempia kuin arvaammekaan”, toteaa Coronarian vastuufysioterapeutti Pipsa Metsalu.

Monimutkaisiin kipuihin ja kehon stressiin tarjotaan yksinkertaistettuja syitä.

”Luemme lööpeistä tai kuulemme läheisiltä, milloin teemme mitäkin asioita väärin: istut, seisot, nostat, siivoat tai kävelet. Harvoin mikään näistä kuitenkaan yksinään selittää tilannetta. Ihminen on kokonaisuus. Jos tuntuu, että keho oireilee, on syytä painaa pause-nappia, ottaa askel taaksepäin ja arvioida omaa tilannetta laajemmasta näkökulmasta”, Metsalu vinkkaa.

Vallitsevan tilanteen vuoksi arkinen kevyt, toistuva liikkuminen on vähentynyt. Ei kävellä enää parkkipaikalle tai bussipysäkille. Lounas viereisessä ravintolassa, lasillinen kaverin kanssa ja kauppareissut ovat jääneet. Harrastuksetkin ovat tauolla, jos niitä ikinä on ollutkaan. Kudokset ja mieli eivät kuitenkaan ymmärrä sulkutiloja vaan tarvitsevat liikettä pystyäkseen toimimaan. 

Jos kipujen selättäminen ei onnistu yksin, on hyvä kääntyä terveysalan ammattilaisen puoleen ja pohtia yhdessä ratkaisuja, kehottaa Metsalu.