Television suosikkimeteorologi Pekka Pouta on loukannut vakavasti jalkansa. Hänet on leikattu.

55-vuotias säämies kiitteli hyvästä hoidosta HUS:in henkilökuntaa Twitter-päivityksessään.

Ilta-Sanomille Pouta kertoo liukastuneensa perjantaiaamuna pahemman kerran. Jo lauantaina hänet jouduttiin leikkaamaan. Kotiin hän pääsi eilen maanantaina.

Kyseessä oli varsin iso operaatio, jonka vuoksi mies on nyt useamman kuukauden poissa ruudusta, sairauslomalla. Sääriluu pamahti poikki paristakin kohtaa.

– Se oli juuri tämä, mistä itse varoittelen ihmisiä, että tämä on pahinta, kun on kaikki tiet kuivia ja jättää nastat sen takia kotiin. Sitten tulee se yksi jäinen kohta, Pouta päivitteli Ilta-Sanomille.

– Alustavasti olen kymmenen viikon sairauslomalla. En pysty seisomaan. Tällä hetkellä pahinta on itse asiassa istua, hän kertoo lehdessä.

Twitterissä Pouta kirjoittaa:

– Kyllä meidän Hus on ihana. Pääsin korkkaa Siltasairaalan ortopedin, eka siellä leikattu potilas, eka potilas tuossa huoneessa, eka kotiutus hoitajalla. Vähän vaiheessa, mut kyl se siitä.

Pouta on aiemminkin loukannut jalkansa – tuolloin kesken työvuoronsa. Hän oli ulkoiluttamassa Sini-koiraansa. Tuolloin meni poikki pohjeluu. Pouta leikattiin tuolloinkin.