Juontaja-laulaja-improvisaattori Roope Salminen on ollut pidättyväinen yksityiselämänsä suhteen. Nyt hän on kuitenkin tehnyt varsin harvinaisen ulostulon.

Salminen aloitti Kolme käännekohtaa -nimisen podcast-lähetyksen tekemisen, ja siinä ideana on, että julkkikset kertovat Salmiselle elämänsä suuntaa muuttaneista asioista. Salminen päätti aloittaa paljastamalla oman elämänsä käännekohdat. Yksi tapahtui 578 päivää sitten.

– Elokuun neljäs päivä 2019 eli 578 päivää sitten. Se oli viimeinen kerta, kun mä join alkoholia, Roope kertoo ja pamauttaa sitten suoraan:

– Mä olen Roope Salminen ja mä olen alkoholisti. Sen myöntämiseen meni mulla tosi pitkään. Mun läheiset on tienneet sen varmaan jo aika kauan, tai aavistelleet, että näin voisi olla.

Salminen avautuu podcastissaan juoneensa paljon ja usein, ja milloin hän ei sanojensa mukaan ollut kännissä, hän oli ainakin krapulassa ja odotti vain milloin pääsee juomaan. Putousta hän ei juontanut koskaan humalassa, mutta krapulassa toki.

– Ajattelin, että en voi olla alkoholisti, että vaan tykkään juoda. Se tuntui tosi kaukaiselta, että koskaan voisin elää täyttä elämää ilman, että koko ajan mietin alkoholia. Nyt, kun olen saanut sen pois elämästäni, niin olen tosi helpottunut, hän sanoo.

Roopelle herätys oli se, että hän oli ryypännyt taas aamuun asti ja unohtanut nousta lentokoneeseen, joka vei keikalle. Puhelin oli täynnä viestejä.

Hän tajusi ettei voi näin enää jatkaa.

– Tiesin, että minun on pakko lopettaa tai muuten kuolen. Kysyin itseltäni haluanko elää. Ymmärsin elämän olevan siistiä ja elämisen arvoista, mies sanoo podcastissaan.

Aiemmin hän oli aina etsinyt syitä juomiseen milloin mistäkin. Kun niitä ei enää ollut, hän tajusi, että hän vain yksinkertaisesti ei päässyt viinasta irti.

Aiheesta kirjoitti myös Ilta-Sanomat.
Podcastiin tästä.