Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 vakavasti haavoittuneen Heidi Foxellin kävelyharjoitukset ovat ottaneet ällistyttävän edistysaskeleen.
Nyt Heidi pystyy nousemaan jo portaita – ja tulemaan portaat alas. Asiasta saa myös kuvallista kertomaa videon muodossa.
Heidi päätti pari kuukautta sitten alkaa harjoitella kävelemistä oikein kunnolla, kun hän huomasi, että hänen onnistui laittaa pyörätuoli itsenäisesti auton takaluukkuun ja sitten hän pääsi hivuttautumaan kuljettajan penkille ja autoon.
Vaikeuksia oli alkuun, ja maassa käytiin. Pian hän pääsi etenemään jo sujuvasti autosta tukea ottaen kuljettajan penkille.
Sitten tilanne muuttui taas:
– Vyöhyketerapeutti kysyi, että pystynkö kävelemään niin, että otan tukea vain yhdellä kädellä.
Ja Heidi pystyi. Ja sitten itkettiin ilosta vyöhyketerapeutin kanssa.
Nyt Heidi siis jo nousee portaita. Ja hän pystyy käyttämään rollaattoria apunaan.
Heidi Foxell tuli tunnetuksi kymmenen vuotta sitten jouduttuaan poliisiharjoittelussa ammuskelun uhriksi. Tämän jälkeen kolmen vuoden päästä hän halvaantui anestesialääkärin tekemän hoitovirheen vuoksi. Sisukas nainen on käynyt kymmeniä leikkauksia läpi ja sairastunut myös syövän.
Mainos
Yksinäinen, oletko kuullut jo Valosta?
Valo on Suomen nopeimmin kasvava deittipalvelu, jossa etsitään kumppania aivan tosissaan.
Valo-sovellus yhdistää ihmiset, jotka etsivät kristilliset arvot jakavaa elämänkumppania. Valo on kristilliset arvot omaava, mutta ei uskontoihin sitoutunut deittipalvelu. Sovellus on suunniteltu siten, ettei kumppanin valinta olisi yhtä pinnallinen prosessi kuin tavallisissa deittisovelluksissa.
Valo kannustaa ihmisiä selvittämään toisesta elämäntyylit, arvot ja odotukset tulevaisuudelta ennen suunnitelmia sitoutumisesta. Valo-sovellus erottuu käyttäjäkuntansa suhteen muista deittisovelluksista: Suomessa sovelluksen yli sadastatuhannesta käyttäjästä 94 prosenttia etsii pysyvää parisuhdetta.
Ehkä sinunkin on aika astua Valoon. Tutustu tästä Valoon!