Tanssikansan suursuosikki ja Iskelmä-Finlandiallakin palkittu 54-vuotias Charles Plogman näyttää hyvältä ja uhkuu terveyttä ja energisyyttä.

Syy on siinä että mies voi hyvin. Aiemmin ei ole ollut niin. Mies pisti korkin kiinni seitsemän vuotta sitten ja kertoo asiasta nyt painetussa Hymy-lehdessä.

Hän puhuu asiasta häpeilemättä ja suoraan:

-Elämä pyöri viinan ympärillä, kipakka Jallu oli parasta. Keikkamatkat, majoitukset ja ajot suunniteltiin niin, että kostean illan ja yön jälkeen pystyi hyppäämään rattiin. Juominen on jatkuvaa salailua, piilottelua, valehtelua ja pakoa todellisuudesta, aina oli syy ottaa. Oli stressiä, oli juhlaa, oli suosiota tai surua, aina oli jano. En kuunnellut bändin, perheen tai ystävien huomautuksia.

Humalassa sekoileminen yleisön edessä oli viimeinen pisara. Hän heräsi kertalaakista.

-Esiinnyin humalassa. Kun näin minua kuulemaan tulleiden ja pääsylippunsa ostaneiden fanien pettyneet ilmeet, iski häpeä, hän sanoo.

-Se itseinho oli niin voimakas, että sain siitä voimia raitistumiseen. Tajusin, että yleisöni oli auttanut minut suosioon, en voi heitä pettää enkä voi ryypätä itseäni hautaan, hän kertoo Hymylle.