Eilen vietettiin maailman AIDS-päivää. Hiv-tukikeskus kertoo nyt muutamia tuoreita faktoja hi-viruksesta Suomessa. Ne voivat pysäyttää miettimään.

Hiv-tukikeskuksen mukaan maassamme asuu tälläkin hetkellä noin 4 000 hiv-positiivista. Ongelmana on se, että noin 800 henkilöä eli 20 prosenttia ei edes tiedä tartunnastaan.

Tukikeskuksen mukaan kaksi kolmasosaa tartunnoista todetaankin vasta siinä vaiheessa, kun lääkitys olisi jo pitänyt aloittaa, eli kun tartunnan ajankohdasta on jo vuosia.

Hiv-tukikeskus korostaa, että Suomessa hi-virus tarttuu lähestulkoon aina henkilöltä, joka ei ole käynyt hiv-testissä eikä näin ollen ole itse tietoinen tartunnastaan. Jos henkilöllä puolestaan on säännöllinen hiv-lääkitys, se voi alentaa hivin tarttumisriskin nollaan. Hiv-tukikeskus myöntää, että hiv-tartunta lienee mahdotonta saada hiv-positiiviselta, joka on toimivalla lääkityksellä.

Hiv ei näy päälle päin. Se voi olla oireeton pitkään. Nämä asiat jokaisen tulisi omassa elämässään muistaa.Tartunnan voi todeta vain testaamalla.

Valitettavasti Suomessa on neuvonta- ja testauspalveluiden toteutumisessa edelleen suuriakin alueellisia eroja. Testiin pääsyä julkisessa terveydenhuollossa vaikeuttavat esimerkiksi rajalliset resurssit, vanhentuneet tiedot hivistä ja jopa ennakkoluulot,

-Ihmisten yhdenvertaisen kohtelun ja hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää, että kaikkialla terveydenhuollossa ihmiset kohdataan monimuotoisuutta kunnioittaen ja tekemättä oletuksia heidän ihmissuhteistaan, seksuaalisuudestaan tai seksikäyttäytymisestään. Näin pystytään selvittämään paremmin seksuaaliterveyteen vaikuttavia tekijöitä ja mahdollisia riskejä sekä tarjoamaan oikeanlaista neuvontaa. Tunnistetaan paremmin myös ne tilanteet, joissa hiv-testaukselle on tarvetta ja osataan ohjata ihmisiä turvalliseen seksikäyttäytymiseen, toteaa Hiv-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Jukka Keronen.