24-vuotias Atte iloitsee viiden turvapaikanhakijan vapaaehtoistyöstä työpaikassaan kotkalaisessa Attendo Karhuvuoren hoivakodissa.

Kotoutumisen vaiheet ovat hänelle tuttuja. Kuusi vuotta sitten Suomeen yksin tullut nuorukainen nivoutui yhä kiinteämmin uuteen maahan työn ja opiskelun kautta. Synnyinmaahan jäi nyt 31-vuotias sisko. Omat vanhemmat olivat ennen Aten lähtöä Ruandassa kuolleet.

-Kun tulin Suomeen oli todella rankkaa. Uusi maa, uusi maailma. Minulla oli sellainen asenne, että kaiken on pakko muuttua. Otan mitä tahansa vastaan. Tuttua oli vain Suomessa asuva täti, muistelee Atte.

Todellisuudessa Aten virallinen nimi on Murima Athanase. Nimimuutos kuvaa miehen päättäväisyyttä ja halua sopeutua, vaikka vihan ilmauksilta ei hänkään ole välttynyt.

-Oli rankkaa ja todella vaikea saada suomalaisista ystäviä, mutta sain. Näytin millainen ihminen olen.

”Sie oot Atte”

Ensimmäiset kaksi vuotta kuluivat Lappeenrannassa tädin läheisyydessä ennen muuttoa Kotkaan lähihoitajan opintojen pariin. Suomen kielen nuorukainen oli oppinut runsaassa puolessa vuodessa.

-Koulussa opettaja katsoi paperista nimeäni ja pyysi monta kertaa sanomaan sen hitaasti. Lopulta hän sanoi, huomenna mie tuon nimen. Aamulla sanoi, mie annoin sinulle nimen, sie olet Atte. Kysyin, onko tuo oikea nimi vai tarkoittaako jotain muuta?

Ikäihmisten pariin Atte päätyi jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

-En tiennyt, mitä insuliini tai Parkinson on. Kotimaassa ei ole niin paljoa näitä sairauksia. Halusin oppia käytännössä ja päätin, että nyt mie menen töihin. Oli rankkaa. Viimeisenä vuotena koulua oli illalla neljä tuntia ja töitä aamuvuorossa kahdeksan tuntia.

Nykyinen työpaikka ikäihmisille tarkoitettu Attendo Karhuvuoren hoivakoti avattiin kesän kynnyksellä. Sinne Atte siirtyi Attendon toisesta hoivakodista Kotkasta.

-Atte on ahkera ja äärimmäisen positiivinen ja pidetty ikäihmisten ja työkavereiden kesken. Meillä on monikulttuurinen työyhteisö ja koemme sen suurena rikkautena, sanoo hoivakodin johtaja Marika Autio.

Ihmisten auttaminen on kutsumus

Atte valmistui viime vuonna lähihoitajaksi kolmen vuoden tavoiteajassa ja suoritti heti ensimmäisellä kerralla kaikki tentit läpi.

-Lähihoitajana pääsen näkemään minkälainen ihminen on. Vanhusten kanssa on kiva jutella. He kertovat vanhasta elämästä, maanviljelystä. Se kuulostaa tutulta. Meillä oli kymmenen lehmää, lampaita ja peltotöitä. Miula on olo, että pääsen kotiin heidän kanssaan.

Tulevaisuudelta Atte toivoo tasaista työn ja ystävien täyttämää elämää.

-Toivon, että pääsen joskus opiskelemaan vielä, vaikka olen nyt lähihoitajana oikeassa paikassa ja oikeassa ajassa, päättää Atte.