Alzheimerin tautia sairastava Anne Vihakara, 61, elää aktiivista ja rauhallista elämää sairaudesta huolimatta. Nopeasti aloitetun hoidon ansiosta hänen muistinsa ei ole enää heikentynyt.

Anne Vihakara, 61, huomasi ensimmäiset Alzheimerin taudin oireet itse.

-Minulla oli aina ollut poikkeuksellisen hyvä muisti. Yhtäkkiä havahduin, että minulla oli hirveästi muistilappuja joka paikassa. Kalenterini täyttyi merkinnöistä, joita en välttämättä muistanut kirjanneeni.

Yliopistolehtorina työskennellyt Vihakara hakeutui vuonna 2013 polviongelman takia työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen. Hän pyysi samalla, voisiko psykologi tehdä hänelle muistitestin.

15% alennusta piilolinsseistä

-Testi ei varsinaisesti kuulunut kuntoutusohjelmaan, mutta psykologi suostui silti tekemään sen. Muistitestissä löytyi poikkeama, ja minut lähetettiin tutkimuksiin. Selkäydinpunktiossa tai magneettikuvauksessa ei löytynyt mitään. Neuropsykologin haastattelussa tuli kuitenkin ilmi, että kaikki ei ollut kunnossa. Minulle tehtiin PET-kuvaustutkimus, jonka avulla sairaus diagnosoitiin, Anne kertoo.

Sokki diagnoosista

Alzheimer-diagnoosi oli Vihakaralle sokki, vaikka hän osasikin oireidensa perusteella epäillä sairautta.

-Ajattelin, että onhan tämä parempi kuin vaikka aivokasvain. Minulla on tutkijan koulutus kauppatieteistä, ja alun jälkeen olen suhtautunut sairauteen akateemikon asenteella. Luen paljon tieteellisiä artikkeleita Alzheimerista, se on myös hyvää aivojumppaa.

Diagnoosin saatuaan Vihakara aloitti lääkärin suosituksesta niin kutsutun Souvenaid-ravintovalmisteen käytön.

-Huomaan kyllä olotilassani heti, jos en ole ottanut valmistetta. Päässä alkaa silloin epämääräinen suhina.

Lisäksi Vihakara syö säännöllisesti Alzheimerin hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, kahta D-vitamiinilisää sekä monivitamiinitabletteja.

Vihakaran muisti ei ole huonontunut alun jälkeen, vaan Alzheimerin tauti on pysynyt kurissa hoidon avulla. Lähimuisti ei aina toimi kuten pitäisi, mutta vanhat asiat hän muistaa hyvin. Luonne tai käytös eivät ole muuttuneet. Vihakara tekee muistitestin säännöllisesti kerran vuodessa.

-Liikunnalla on tärkeä rooli Alzheimerin taudin hoidossa, ja sitä minun pitäisi vielä lisätä arjessani, Anne kertoo.

Irti ennakkoluuloista

Anne Vihakara kertoo arjen sujuvan hyvin. Hän tekee kotitöitä kuten ennenkin. Puhelimesta on tullut hänelle korvaamaton väline, sillä se muistuttaa monista asioista. Navigaattori auttaa ulkona liikkuessa. Työelämästä pois jääminen paransi hänen oloaan, kun pitkät työmatkat ja stressi jäivät pois.

-Stressin on todettu aiheuttavan muistisairautta. Nukun nykyisin paremmin, hän sanoo.

Vihakara osallistuu aktiivisesti sekä Muistiliiton että Muistiyhdistyksen toimintaan.

-Toivon, että voin omalla toiminnallani purkaa muistisairauksia koskevia ennakkoluuloja. Kaikkien, joita oman muistin toiminta epäilyttää, kannattaisi hakeutua tutkimuksiin. Kun sairaus löydetään varhaisessa vaiheessa, sen etenemistä voidaan hidastaa tai mahdollisesti jopa pysäyttää.