Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 vakavasti haavoittuneen Heidi Foxellin elämässä ovat viime kuukausina puhallelleet todella virkistävät tuulet.

Muutama aika sitten hän julkaisi videon, jossa hän onnistui sulkemaan pyörätuolin itsenäisesti auton takaluukkuun ja pääsemään, mutkien kautta, auton sisään. Tätä seurasi pian edistyminen. Hän pääsi etenemään sujuvasti autosta tukea ottaen kuljettajan penkille.

Nyt tilanne on jälleen muuttunut – entistä positiivisempaan suuntaan.

– Vyöhyketerapeutti kysyi, että pystynkö kävelemään niin, että otan tukea vain yhdellä kädellä. Totesin, etten oo kokeillut. Noh, pitihän sitä koittaa ja se meni suoraan näin hyvin! Heidi riemuitsee Instagramissa julkaisemansa videon ohessa.

– En pystynyt uskomaan itseeni ja me itkettiin v-terapeutin kanssa yhdessä. Nyt ruvetaan laittamaan pökköö pesään ja haen hoitotarvikelainaamosta kolmijalkaisen kävelykepin, että voin ruveta harjoittelemaan tasapainoa paremmin, Heidi päättää.

Heidi Foxell tuli tunnetuksi kymmenen vuotta sitten jouduttuaan poliisiharjoittelussa ammuskelun uhriksi. Tämän jälkeen kolmen vuoden päästä hän halvaantui anestesialääkärin tekemän hoitovirheen vuoksi. Sisukas nainen on käynyt kymmeniä leikkauksia läpi ja sairastunut myös syövän.

Keväällä Heidi saavutti pitkäaikaisen unelmansa ja valmistui Poliisiammattikorkeakoulusta.

Katso Heidin hämmästyttävä kävelynäyte alta.

 

 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

Henkilön Heidi Foxell 🌈 (@heidifoxell) jakama julkaisu