Huomenna 19.11. vietettävän kansainvälisen miestenpäivän yhtenä tavoitteena on kiinnittää huomiota miesten terveyteen. Myös miehillä on virtsankarkailua, vaikka aiheesta puhutaan yleensä naistenvaivojen yhteydessä.

Virtsankarkailu voi hankaloittaa miehen elämää monin tavoin. Moni kokee, että vaiva estää heitä tekemästä normaaliin elämään kuuluvia asioita, kuten liikunnan harrastamista tai matkailua. Eivätkä tietämättömyys ja tiukassa istuvat myytit helpota tätä tilannetta.

Murretaanpa nyt virtsankarkailuun viisi yleisesti liitettyä myyttiä.

  • Virtsankarkailu on naisten ja vanhusten vaiva

Virtsankarkailu on myös miesten vaiva. Arviolta yksi neljästä yli 40-vuotiaasta miehestä kärsii jonkinlaisesta virtsankarkailusta. Useimmiten kyse on pienestä tiputtelusta. Sen ei pitäisi estää ketään keskittymästä tärkeämpiin asioihin.

  • Miehille ei ole suojia virtsankarkailuun

Miehille on saatavilla heidän anatomiansa mukaisesti suunniteltuja suojia. Saatavana on juuri oikeanlaisia suojia yksilölliseen tarpeeseen – pienestä tiputtelusta aina vaikeaan virtsanpidätysongelmaan.

  • Suojat näkyvät vaatteiden läpi

Suojat ovat huomaamattomia. Useimmat miehet käyttävät tummia alusvaatteita, joten suojat on suunniteltu ja muotoiltu sen mukaisesti.

  • Virtsankarkailu johtuu aina eturauhasesta

Virtsankarkailu voi johtua monista eri syistä ja ne ovat yksilöllisiä, esimerkiksi heikentyneet lantionpohjan lihakset, ikä, liikalihavuus tai suurentunut eturauhanen. Joissakin tapauksissa kyse voi olla perinnöllisestä sairaudesta. Oman virtsankarkailun syyn ymmärtämiseksi on tärkeää keskustella lääkärin kanssa.

  • Virtsankarkailua ei jumpalla korjata

Oikeilla harjoituksilla voi ehkäistä ja vähentää virtsankarkailua. Lantionpohjan lihasten harjoituksilla pyritään lihasten vahvistamiseen pitkällä aikavälillä, ei yhdessä yössä, joten harjoituksiin on hyvä varata aikaa ja muistaa, että voi kulua muutama viikko, ennen kuin huomaa muutoksia. On myös olemassa lantionpohjan harjoituksiin erikoistuneita fysioterapeutteja, jotka auttavat ja neuvovat asiassa.