Ikääntyessä liikkumisvaikeudet yleistyvät ja saattavat rajoittaa arjen aktiivisuutta. Tällöin tarvitaan sitkeää ja joustavaa mieltä sekä vireitä aivoja. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehty väitöskirja osoittaa, että sisukkuus mahdollistaa aktiivisen elämän varhaisen vaiheen liikkumisvaikeuksista huolimatta.

Ihmisen fyysinen toimintakyky alkaa heiketä kiihtyvällä tahdilla 60 ikävuoden jälkeen. Tämän seurauksena esimerkiksi pitkien kävelymatkojen taittaminen ja kotoa poistuminen vaikeutuvat, ja vastaavasti mahdollisuudet hoitaa asioita itsenäisesti, harrastaa ja tavata läheisiä heikkenevät. Tuore väitöstutkimus tuo esille psykologisia tekijöitä, jotka voivat auttaa arjen aktiivisuuden säilymisessä liikkumisvaikeuksista huolimatta.

− Aktiivisuus on osa meidän jokaisen arkea. Se ei viittaa pelkkään liikuntaan tai vapaaehtoistyöhön, vaan kaikkeen toimintaamme. Myös kahvittelu ystävien kanssa, sukututkimuksen tekeminen ja kotitöiden hoitaminen ovat osa arjen aktiivisuutta. Se, että saamme tehdä itsellemme tärkeitä asioita ja tavoitella asettamiamme päämääriä, pitää yllä elämänlaatua, kertoo tohtorikoulutettava Sini Siltanen.

Väitöstutkimuksessa osoitettiin, että siinä missä fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen lisää liikkumisvaikeuksia ja vähentää aktiivisuutta, mielen sitkeys ja joustavuus lisäävät aktiivisuutta, koettuja liikkumisen mahdollisuuksia ja elinpiirin laajuutta.

− Mielen sitkeys ja joustavuus ovat coping-keinoja, joita hyödynnämme päästäksemme yli haastavista tilanteista, kuten esimerkiksi liikkumiskyvyn heikkenemisestä. Siinä missä sinnikkäät ja sitkeät ihmiset tekevät kaikkensa omien tavoitteidensa ja mieltymystensä eteen, joustavat henkilöt ovat luovia ja keksivät mahdottomiksi muuttuneiden tavoitteiden sijalle uusia, hieman helpommin saavutettavia tavoitteita. Ihmiset voivat sujuvasti käyttää molempia keinoja, ja yhdessä ne kuvaavatkin resilienssiämme, eli kykyä sopeutua vaikeuksiin. Suomalaisittain voidaan puhua sisusta, Siltanen toteaa.

− Tutkimukseni osoitti, että liikkumisvaikeuksien ilmaantuessa sisukkaat henkilöt alkavat puuhailla enemmän kotona tai sen lähiympäristössä. Liikkumiskyvyn heiketessä aktiivisuuden taso näillä henkilöillä säilyy siis melko vakiona, mutta aktiivisuuden muodot vain muuttuvat, hän jatkaa.

Aktiivisuuteen tarvitaan myös vireitä aivoja

Heikentynyt kogntiivinen toimintakyky, eli aivojen kyky ajatella ja käsitellä tietoja, voi entisestään rajoittaa aktiivisuutta henkilöillä, joilla myös fyysinen toimintakyky on heikentynyt. Väitöstutkimuksessa havaittiin, että todennäköisyys kävelyvaikeuksille oli moninkertainen henkilöillä, joilla sekä fyysinen että kognitiivinen toimintakyky oli heikentynyt, verrattuna henkilöihin, joilla vain toinen toimintakyvyn osa-alue oli heikentynyt.

− Kognitiivisella ja fyysisellä toimintakyvyllä saattaa olla toisiaan vahvistava kielteinen vaikutus liikkumisvaikeuksien syntyyn. Hikijumpan lisäksi olisikin varmasti hyödyllistä harrastaa myös aivojumppaa, jotta toimintakyvyn molemmat osa-alueet ja täten mahdollisuudet monenlaiseen aktiivisuuteen säilyisivät ikääntyessä, Siltanen pohtii.

Väitöstutkimus on osa Jyväskylän yliopiston laajempaa Aktiivinen vanhuus (AGNES) -tutkimushanketta. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Euroopan tiedeneuvosto sekä Suomen Akatemia.

Sini Siltasen terveystieteiden väitöskirjan nimi on Psychological resources as modifiers of the association between mobility decline and activity in old age.