Janita Lukkarinen sairasti syöpää julkisesti kolmen vuoden ajan. Hän jakoi elämäänsä sosiaalisessa mediassa iloineen ja suruineen. Janita menehtyi marraskuun lopulla.

Janitan elämää varjosti loppuun asti mitätöinti, vähättely ja kiusaaminen. Hän sai vihaviestejä ja hänestä kirjoitettiin ilkeästi netin keskustelupalstoilla. Ehkä ikävintä oli, että vaikka Janita oli jo saattohoidossa, suuri joukko ihmisiä piti hänen sairauttaan keksittynä ja julkisuuden tavoitteluna.

Ihmiset omilla kasvoillaan ja nimillään olivat valmiita vaikkapa Facebookissa väittämään, että Janita valehtelee. Törkeimmät kommentit kuuluivat: ”Vieläkö tämä elää”, ”Eikö tämä jo kuole.”

Janitan Jari-isä on nyt kertonut Iltalehden haastattelussa tyttärensä viime vaiheista. Haastattelu julkaistiin viime viikonloppuna maksumuurin takana Plus-palvelussa. Haastattelussa Janitan isä kertoo koskettavasti, miltä hänestä, perheestä ja Janitasta tuntui, kun kiusaaminen meni inhimillisesti katsoen yli.

Janita oli hautaan asti kiusattu.

Janitan isä ei välitä julkisuudesta, mutta Iltalehti Plussalle hän antoi haastattelun, jotta kukaan ei enää joutuisi kohtaamaan samanlaista kuin hänen tyttärensä joutui.

Jutussa hän sanoo, että välillä Janita itki yhtä aikaa syöpäkipuja ja sitä ettei niitä uskottu.

Toiset myös Jari-isän mukaan määrittivät, miten syöpää pitäisi sairastaa:

– Oli suoraa haukkumista. Puututtiin ulkonäköön, sanomisiin, tekemisiin… Ihmiset puuttuivat aivan kaikkeen!

– Janitalla oli valtavan vahvat kipulääkkeet, eikä häneltä tullut aina sitä terävintä tekstiä. Joskus hän kirjoitti lääkehoureissaan. Hän nukahti moneen kertaan kännykkä kädessään ja kesken kirjoittelun, isä sanoo. Siksi tekstit saattoivat olla ristiriitaisiakin. Mutta ihmiset eivät välittäneet. Tuomion pasuuna soi.

Jari-isä sai kun saikin tyttärensä pitämään välillä sometaukoa. Nyt alettiin puhua, että Janita lähti etelänlomalle rilluttelemaan.

Monenlaista kiusaamista, häiriköintiä, nettikirjoittelua eri alustoilla, toisten ihmisten sotkemista asiaan läheisiä myöten. Kaikkea Janita ja perhe saivat todistaa.

Jossain vaiheessa Janitan vointi hieman koheni. Syöpäkasvaimetkin kutistuivat. Hän pääsi saattohoidosta Terhokodista pois. Tämä vasta olikin bensaa liekkeihin kiusaajille ja epäuskoisille.

Mutta vääjäämätön oli edessä. Marraskuun lopussa Janitan elämänliekki viimein sammui. Se oli lepattanut 27 vuotta.

Isä kertoo, että loppuaikana Janita ei enää nähnyt eivätkä hänen kätensä toimineet. Tämä alla oleva kuva on Jari-isän sosiaaliseen mediaan ottama.

-Janita jaksoi viimeiseen asti pitää toivoa yllä, isä toteaa Iltalehdessä, ja hänen puheensa katkeaa liikutukseen.

Isällä puolestaan on toive siitä, ettei samanlainen kohtalo osu kiusaajien itsensä eteen.

– Mun järki ei riitä siihen ihmisten pahuuteen. Siinä vaiheessa kun toinen makaa maassa ja kivut ovat niin kauheat, ettet pysty tekemään yhtään mitään kuin huutamaan tuskaa, niin toiset haukkuvat tällaista ihmistä. Se minulle on jäänyt suomalaisesta nykymenosta käteen. Ihmisten maailmankuva varsinkin somessa on vääristynyt.