Juha haluaa kertoa laihdutustarinansa, koska häntä on ärsyttänyt jo pitemmän aikaa painonpudotukseen liittyvät päänsilittelytarinat.

-Itse olen laihtunut 24 kiloa puolessa vuodessa, ja sitä ennen yritin laihtua vuosikaudet. Se mitä tahdon sanoa on, etteivät pienet elämänmuutokset tuo mitään tulosta. Puhutaan hyötyliikunnasta, puhutaan voin korvaamisesta margariinilla, puhutaan pullan poisjättämisestä, puhutaan puolen tunnin lenkkeilystä kolme kertaa viikossa. Kaikki tämä on höpönlöpöä eikä johda yhtään mihinkään muuhun kuin pelkkään pahaan mieleen ja läskin lisääntymiseen, Juha lataa.

Juha lainaa vastikään tullutta tutkimustulosta: erittäin harva lopultakaan onnistuu laihtumaan pysyvästi. Paino voi pudota mutta lopuniän se ei pysy poissa.

-Kyllä todelliset voittajat ovat harvassa. Siksi minusta pitäisi vain hyväksyä että on läski, tai jos ei hyväksy, ryhtyä sotaan, Juha lausuu.

-Nimittäin SOTAA se on! Painopudotus on oikeasti lihavalle ihmiselle taistelua. Se on valitettavasti usein kärsimystä, nälkää, mielitekoja. Räppäri laulaa ”ei kipuu ei hyötyy” ja se on totta. Jos et valitse taistelua, et voi laihtua. Turha tässä on lässyttää kivoja, koska se on itsepetosta. Painonpudotus on ainaista sotaa ja sinä joko voitat sen tai et voita.

Rankkoja sanoja, mutta pitänee hyväksyä, kun todellinen asiantuntija niin sanoo.

-Minä kärsin usein laihdutukseni aikana nälästä, ja sen kanssa on vain elettävä. Mikään ei auta. Ei vaikka juot vettä, ei vaikka syöt tomaattia. On nälkä. Se on taistelua jos mikä. Mutta kun aikansa taistelee, tulee taas helpompi hetki.