Useita kauneuskirurgisia toimenpiteitä itselleen suorittanut malli Elena Vikström kertoo, että hänelle on jäänyt leikkauksista monia eri ”ongelmia”. Hän tahtookin varoittaa plastiikkakirurgiaa suunnittelevia siitä, että tiettyjen sivuvaikutusten kanssa joutuu elämään

elena_vikstrom.

Silti hän ei omien sanojensa mukaan kadu operaatioitaan.

-Mä oon niin iloinen, että plastiikkakirurgia ja kehitys mahdollistaa sen, että saan koko ajan näyttää enemmän ja enemmän omalta itseltäni. On sanoinkuvaamaton tunne, kun katsoo peiliin ja näkee vihdoinkin, että peilikuva alkaa muistuttaa sitä mitä aina on halunnut nähdä: eli kauniin ja naisellisen naisen, hän kertoo sosiaalisessa mediassa.

Vikström on sukupuolensa korjannut malli.

-Haluan kertoa rehellisesti kaikille, miten leikkaukseni ovat muuttaneet minua ”negatiivisesti” – edelleenkin itse olen nämä hyväksynyt eikä asiat minua häiritse, mutta haluan tuoda nämä kaikille tietoisuuteen, hän postaa ja listaa:

– Suuret rintaimplantit (Jatkuvat niskasäryt, hierojakäyntejä kuukausittain, takit eivät mene kiinni rintojen kohdalta, vaatteet istuvat huonosti)

– Nenäleikkaus (Nenän niistäminen ei toimi normaalisti, räkää pitää irrottaa topsy-puikoilla nenän sisältä, nenän limakalvot kuivuvat helposti)

– Kulmaluiden hionta (Pää on osittain tunnoton, en voi enää pelata pallopelejä, riski kallon murtumiseen on suurempi)

– Silmien laser (Kostutustipat käytössä loppuelämän)