Influenssarokotteella suojaat sekä itseäsi että läheisiäsi rajulta taudilta. Rokote tulisi ottaa nyt, jotta tarvittava suoja ehtii muodostua ajoissa.

Yhä jatkuvasta koronaviruspandemiasta huolimatta myös influenssakausi tekee taas tuloaan. Tänä vuonna kausi-influenssa lähestyy normaalia aiemmin ja voi olla jo syksyllä suomalaiskotien epätoivottu vieras.

– Influenssarokote kannattaa ottaa nyt, niin elimistö ehtii kehittää riittävästi vasta-ainetta ennen tartunta-aallon alkamista. Rokotteen antaman suojan kehittyminen kestää noin kaksi viikkoa, neuvoo Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen.

Näin voit vähentää tartunnan riskiä

Tehokkain suoja influenssaa vastaan on rokottautuminen. Tartunnan riskiä voi myös pyrkiä vähentämään samalla tavoin, kuin muidenkin hengitystieinfektioiden kuten koronan tartuntaa.

– Hyvissä ajoin otetun rokotteen lisäksi hyvä käsihygienia auttaa suojautumaan. Muistetaan siis edelleen esimerkiksi aivastaa tai yskiä käden sijaan nenäliinaan tai hihaan, muistuttaa Halonen.

Influenssa iskee flunssaa rajummin

Influenssa on eri tauti kuin tavallinen flunssa tai nuhakuume. Kausi-influenssalla tarkoitetaan a- ja b-virusten aiheuttamaa hengitysteiden tulehdusta, kun taas flunssaa aiheuttaa moni eri virus. Influenssa on oireiltaan tavallista flunssaa rajumpi: tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, voimakkaat nivelkivut, väsymys, vilunväristykset, päänsärky, huonovointisuus ja kova yskä.

Suurin vaara sairastua perussairailla

– Suurin vaara sairastua influenssaan on perussairailla, kuten kroonisesta sydän- tai keuhkosairaudesta tai diabeteksesta kärsivillä, alle 3-vuotiailla lapsilla sekä raskaana olevilla. Influenssa voi myös pahentaa perussairautta ja aiheuttaa jälkitauteja, joista yleisimpiä ovat keuhkoputkentulehdus ja keuhkokuume, kertoo Halonen.

Viime vuonna otettu rokote ei auta

Koska influenssavirukset muuntuvat jatkuvasti, ei viime tai edellisvuonna otettu influenssarokote enää tänä vuonna suojaa taudilta.

Vielä muutaman päivän jopa 50 prosentin ALE Iittalassa – tästä kauppaan!

– Rokotuksella influenssa voidaan ehkäistä jopa noin 70–80-prosenttisesti: parhaimmillaan rokotus estää lapsilla 5–9 ja työikäisillä 5–8 influenssaa kymmenestä. Ikääntyneillä rokote voi auttaa estämään joka toisen influenssan. Jos influenssan kuitenkin saa rokotuksesta huolimatta, tauti talttuu lyhyemmässä ajassa kuin rokottamattomalla, Jaakko Halonen kuvailee.

Vielä muutaman päivän jopa 50 prosentin ALE Iittalassa – tästä kauppaan!