Yhdysvaltalaismiehen sosiaalisessa mediassa jakamat suorastaan käsittämättömät transformaatiokuvat puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa.

Usein jonkin tavoitteen edessä, esimerkiksi laihduttamisen, mietimme, voinko koskaan päästä tavoitteeseeni. Kyllä, se on mahdollista. Louis Trigo todistaa niin.

Kolmekymmenvuotias mies oli sairaalloisen lihava ja painoi noin 185 kiloa. Häntä kiusattiin kaikkialla. Hän kertoo olleensa koukussa roskaruokaan. Tänään hän painaa 74 kiloa ja on täyttä rautaa koko mies. Painoa on tullut alas käsittämättömät 111 kiloa. Miehen ulkonäkö on muutoinkin muuttunut rajusti.

Laihduttaminen tässä mittakaavassa aiheutti luonnollisesti valtaisan ihon veltostumisen. Louis korjautti asian kirurgisesti. Tulee muistaa, että myös yhteiskunta osallistuu kustannuksiin, jos se on välttämätöntä, ja monesti on, sillä ylimääräinen iho voi tulehtua.

louis louis2

Sysäyksen laihdutukseen Louis sai vihdoin kahdesta dramaattisesta muutoksesta elämässään. Hän joutui lopettamaan terveyssyistä työnsä, ja joutui myös sairaalaan rytmihäiriöiden vuoksi. Ei kaksi ilman kolmatta – ja tuo kolmas muutos toi Altantasta kotoisin olevalle Louikselle koko elämän takaisin.

Miehen laihtumisen takana on ruokavaliomuutos pääosin hiilihydraattien karsimisella. Nyt Louis on kuntovalmentaja, jonka oppeja kuunnellaan erityisen tarkasti. Onhan hänellä kokemusta.