Poliisilla on tutkittavanaan tapauksia, joissa uhria on huijattu ja hän on menettänyt huomattavia summia rahaa.

Uudessa huijaustyylissä petoksen uhri oli saanut ensin puhelun, jonka väitettiin tulevan pankista. Ilmeisesti ikään kuin ”luottamuksen korostamiseksi” asiakasta oli pyydetty soittamaan ”pankin numeroon” takaisin päin.

Kun asianomistaja oli soittanut, hänelle oli esiinnytty ”pankin valvomon poliisina”. Huijari oli esittänyt huolen asianomistajan tilillä olevista varoista ja niiden säilymisen varmistamiseksi hän oli pyytänyt asianomistajalta pankkitunnukset. Asianomistaja oli antanut pankkitunnuksensa ja sen jälkeen pankkitunnuksilla oli tehty oikeudettomia pankkitoimia huomattavan rahasumman edestä.

Poliisi korostaa, ettei pankki tai mikään viranomainen koskaan pyydä salasanoja tai pankkitunnuksia. Huijarit ovat poliisin mukaan aktivoituneet, ja nyt olisi aika jälleen muistuttaa seniorikansalaisia aiheesta.

Jaa tämä juttu, jos se oli mielestäsi tarpeellinen.