Liittyykö uuteen synnytykseen vuoden sisällä edellisestä lisääntynyttä synnytyksen ennenaikaisuuden tai pienipainoisuuden riskiä?

Asiaa on nyt tutkittu ja vertailtu niihin raskauksiin, joiden väli on vähintään kaksi vuotta. Tulokset perustuvat arvostetussa lääketieteellisessä julkaisussa The Lancetissa 28.2.2019 julkaistuun tutkimukseen.

Suositus kaksi vuotta

Tällä hetkellä Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee, että naiset odottavat vähintään kaksi vuotta synnytyksen jälkeen ennen kuin tulevat seuraavan kerran raskaaksi. Mikäli raskaus päättyy keskenmenoon, keskeytykseen tai kuolleen lapsen syntymään, raskauksien välinen suositeltu minimiaika on kuusi kuukautta.

Uuden tutkimuksen tärkein anti on, että tarkat suositukset raskauksien välisessä ajassa saattavat olla vähemmän tärkeitä kuin aiemmin on oletettu, ainakin kehittyneissä maissa.

Sen sijaan, että kliinisissä suosituksissa noudatettaisiin tiukkoja sääntöjä, olisi otettava huomioon naisen terveydentila, hänen ikänsä ja toiveensa lapsen välisestä ikäerosta sekä erityisesti lapsen menetysten jälkeen hänen valmiutensa tulla uudelleen raskaaksi.

Ensimmäinen tutkimus laatuaan

Tulokset ovat ensimmäisestä laajamittaisesta tutkimuksesta, jossa selvitetään synnytyksen välisen ajan vaikutuksia. Aineistona oli noin 14 500 naista, joiden raskaus päättyi kuolleena syntyneen lapsen syntymään, ja heidän seuraavat synnytykseen päättyneet raskautensa.

Tiedot perustuivat Suomen, Norjan ja Länsi-Australian osavaltion syntymärekisterin tietoihin.

Nykyisin vain kolme tai neljä synnytystä tuhannesta päättyy kuolleen lapsen syntymään kehittyneissä maissa. Koska tulevien raskauksien suunnitteluun on saatavilla vain vähän ohjeita, ovat tulokset rohkaisevia niille, jotka haluavat tulla raskaaksi tai tulevat odottamatta raskaaksi pian synnytyksen jälkeen.