6-vuotiaan Noahin selviäminen on ihme

0

Kuusivuotiaan Noahin tapaus on hämmästyttänyt maailmalla.

Brittipoika Noah Wall syntyi vaikeasti vammaisena. Noahin aivot olivat hänen syntyessään vain kaksi prosenttia normaalien aivojen tilavuudesta ja koosta – ei siis juurikaan mitään.

Kun lääkäreille selvisi sikiön epämuodostuma, äidille ehdotettiin aborttia lukuisia kertoja. Hän ei suostunut, vaan halusi synnyttää pienokaisensa.

Nyt pieni poika, joka esiintyi brittiläisessä Huomenta Suomi -tyyppisessä Good Morning Britain -ohjelmassa, on hämmästyttänyt kaikki.

Toisin kuin luultiin, hänen aivonsa ovat kasvaneet syntymän jälkeen. Nyt ne ovat jo 80 prosenttia normaalien aivojen koosta. Kukaan ei tiedä tähän syytä. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että aivot olisivat olleet eräällä tapaa puristuksissa ja vapautuneet myöhemmin. Toisten asiantuntijoiden mukaan aivot todella näyttäisivät voivan kasvaa, mikä on eräänlainen ihme.

Noahin piti olla kuuro, sokea ja puhekyvytön – tänään hän osaa kaikki nuo taidot. Seuraavaksi hän haluaa oppia hiihtämään.

Jaa

Kommentoi