Moni meistä on tottunut dieetin aikana kirjaamaan ylös syömänsä ruoat. Puhutaan ruokapäiväkirjasta, josta on pääteltävissä päivän aikana nautittu energia- eli kalorimäärä.
Kirjanpito on hyödyllinen asia...
Nykypäivän kiireinen elämäntyyli nyhtää meitä kaikkialle ja verottaa aikaa asioista, joiden tulisi olla keitaita päivän keskellä.
Yksi tällainen asia on ruokailu.
Aiemmin puhuttiin ruokarauhasta. Kuka sellaista...
Vanhemmuus on yhteydessä parempaan mielen hyvinvointiin. Vanhemmuus näkyy myös suurempana merkityksellisyyden tunteena keski-iässä niin miehillä kuin naisilla. Miehillä, joilla on lapsia, myös...
Monista tv-yhteyksistä tuttu Henna Kalinainen on jo viidettä päivää sairaalahoidossa. Hän on kertonut asiasta sosiaalisen median seuraajilleen. Instan sometarinakuvassa Henna poseeraa vakavan...
Aika usein nähdään mediassa puhuttavan mikrokokoisista miesten sukupuolielimistä ongelman aiheuttajina. Kokonaan unholaan jää se, että myös jättikokoiset fallokset aiheuttavat ankeutta kantajilleen.
Vanhusten hoivan ja kotipalvelun tasosta käydään jatkuvasti keskustelua. Maakuntalehtien omistama Uutissuomalainen-tietopalvelu on julkaissut pääsiäisenä alkuvuoden luetuimpia juttuja.
Yksi luetuimmista...