Ravitsemusterapeutti Sirpa Soinin tutkimuksen mukaan elämäntapamuutoksissa onnistuu, kun haitalliset ajattelutavat muuttuvat. Omia ajattelumalleja voi lähteä työstämään hyvien kysymysten kautta. 

Terveystalon ravitsemusterapeutti Sirpa Soini vaihtoi liike-elämästä kutsumustyöhönsä ja on nyt kahdentoista vuoden ajan auttanut ihmisiä painonhallinnassa. Hän on myös tutkinut muun muassa väitöskirjassaan painonpudotuksessa onnistuneita.

– Aivan ratkaisevaa on ajattelutavan muutos. Painonpudotuksessa onnistuvat eivät ajattele, että ”nyt alan dieetille”, vaan ”teen muutoksia loppuelämäni ajaksi”. Onnistujia myös yhdistää ajattelutavan muuttaminen siihen suuntaan, että tehtävät elämäntapamuutokset tuntuvat helpoilta eikä mistään tarvitse luopua, Sirpa Soini kertoo.

– Tähän liittyy myös suunnitelmallisuuden lisääminen omaan tekemiseen. Kun painonpudotukseen suhtautuu elämäntapamuutoksena eikä laihdutuskuurina, joutuu usein miettimään ensimmäistä kertaa, minkälaiset muutokset toimivat ihan oikeasti omassa elämässä ja arjessa. Ei siis pelkästään toimita mekaanisesti annettujen ohjeiden mukaan, Soini kommentoi.

Ajattelutapojen muuttaminen on kuitenkin usein se vaikein osuus. 

– Vastaanotolla käy usein asiakkaita, jotka kertovat, etteivät ole aikaisemmin puhuneet kenellekään painoonsa liittyvistä murheista tai haasteista. Puhuminen ja asioiden nykytilan läpikäynti auttavat kuitenkin näkemään mahdollisuuksia muutoksiin, Soini kertoo.

Kaksi yleisintä painonpudotusta haittaavaa ajattelumallia

Elämäntapamuutoksia ja pysyvää painonpudotusta haittaavat ajattelumallit liittyvät Sirpan mukaan usein tapaan laihduttaa. Ne voivat olla opittuja eli liittyvät aikaisimpiin epäonnistuneisiin laihdutuskokemuksiin.

Kaksi yleisintä painonpudotusta haittaavaa ajattelumallia ovat Sirpan mukaan ”En pysty” sekä ”Minulla ei ole voimavaroja” -mietteet.

  1. ”En pysty” -ajatukset voivat liittyä liikuntaan, herkuttelun vähentämiseen tai ateriarytmin säännöllistämiseen. Ruokavaliomuutoksissa esille nousee usein houkutusten välttämisen vaikeus ja se, ettei jaksa valmistaa tai hankkia ruokaa, joka mahdollistaisi säännöllisen ateriarytmin. Liikkumista taas rajoittaa esimerkiksi ajatus siitä, ettei ehdi liikkumaan, tai pysty, rajoittavan kiputilan vuoksi.
     
  2. ”Minulla ei ole voimavaroja” -ajattelumallissa taas vallitsevat usein uskomukset siitä, että laihduttamiseen pitää joko satsata täysillä tai sitten ei lainkaan. Kyseessä on hyvin tavallinen on/off -ajattelu. Siihen liittyy myös ajatuksia siitä, että elämäntapamuutos on liian hidasta laihdutuskuurin sijaan.

Haitalliset ajatusmallit pois hyvillä kysymyksillä

Ravitsemusterapeutin vastaanotolla haitallisia ajattelumalleja puretaan nykytilan kuvaamisella ja esittämällä sopivia kysymyksiä. 

– Oikeiden kysymysten on tarkoitus saada asiakas pohtimaan tekemistä uusista näkökulmista. Omalla vastaanotollani kerron myös esimerkkejä siitä, miten elämäntapamuutoksissa onnistuneet suhtautuvat pysyviin muutoksiin ja repsahduksiin. Tai minkälaisia uudistuneita toimintamalleja onnistujat ovat luoneet itselleen esimerkiksi herkuttelusta, Sirpa Soini kuvailee.

Kysy itseltäsi näitä kysymyksiä:

Jos tunnistat itselläsi elämäntapamuutosta haittaavia ajattelumalleja, voit haastaa itseäsi näillä ravitsemusterapeutti Sirpa Soinin esimerkkikysymyksillä. 

  • Millaisia esteitä minulla on pysyvien muutosten tekemiseen?
  • Mikä olisi juuri minun tapani kiertää esteet?
  • Olenko ottanut liian paljon tai liian suuria muutostavoitteita?
  • Mitä silloin teen arjessani, kun tilanne on ihanteellinen?
  • Auttaisiko se minua, että ajattelisin painonhallinnan olevan helppoa?