Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat tehneet oudon havainnon. Jos potilaalla on virtsakiviä, jotka voivat aiheuttaa kipuja, kannattaa käydä ajelulla vuoristoradassa. Kuulostaa enemmän vitsiltä kuin tieteeltä, mutta havainto palkittiin vastikään.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun muuan potilas kertoi, että hän oli käväissyt vuoristoradassa, ja sen jälkeen virtsakivi tuli hänestä ulos. Hän jatkoi ajeluja, ja myös muut kivet poistuivat elimistöstä.

Teoria kuulosti niin hassulta, että professori David Wartinger kiinnostui asiasta. Hän rakensi keinotekoisen silikonimallin potilaan munuaisista asentaen sinne ”virtsatiekiviä”. Sitten mallia ajelutettiin vuoristoradassa. Mitä enemmän ylös-alas-liikkeitä vuoristoradassa oli, sitä paremmin virtsatiekivet lähtivät liikenteeseen ihmisen kehossa, poistuen lopulta.

Huomio tuki potilaan havaintoja. Elimistön ”reivaaminen” edes takaisin sai munuaiskivet liikkeelle. Aiheesta uutisoi muun muassa Metro-lehti Britanniassa. Tämä arkipäiväinen havainto on nyt tuonut Wartingerille IG Nobel -palkinnon.

Professori Wartinger toimii Michigan yliopiston osteopaattisessa tiedekunnassa.

vedenpuhdistus