Hausmylly on legendaarinen ysäriyhtye, joka on esiintynyt myös ammoisessa Syksyn Sävel -kilpailussa.

Bändi on näihin vuosiin keikkaillut eri kokoonpanoissaan. Yhtyeen kantava voima on ollut Hannu ”Enzo” Pulkkinen.

Viime aikoina miehen terveys on reistaillut pahasti. Hän on sairastunut keuhko- ja eturauhassyöpään, mutta selättänyt ne takavuosina. Viimeisin koettelemus oli keuhkosyöpä, jonka hän nyt Seiska-lehden mukaan on onnistunut kaatamaan.

– Leikkaus ei ollut mahdollinen, koska kasvain oli niin lähellä sydäntä. Siksi sain kovimmat mahdolliset syöpähoidot, 15 sytostaattihoitoa ja 30 sädetystä, 58-vuotias poppari toteaa lehdelle.

– Vastoin kaikkia odotuksia sain terveen paperit. Viiden millimetrin paksuuntuma on enää keuhkoissa, mutta lääkäri ei vielä osannut sanoa, onko se sädetyksestä johtuva arpeuma. Kontrolli on kolmen kuukauden päästä. Joka tapauksessa uutiset olivat niin hyviä, että olen saanut elämäni takaisin!

Myös Enzon vaimolla Mialla on syöpä. Hänen rintasyöpähoitonsa jatkuu edelleen. Lue parin yhteinen tarina TÄÄLTÄ.