Laulaja Tauski Peltonen kertoo Sydän-lehden haastattelussa elämänmuutoksestaan, joka näkyy myös ulospäin.

Mies puhkuu uutta intoa, näyttää freesimmältä kuin ennen – ja on myös onnistunut tiputtamaan 25 kiloa painostaan.

Mies kertoo Sydän-lehden jutussaan, että ennen kuin hän päätti aloittaa elämänmuutoksen rytmihäiriöt vaivasivat, uniapnea ja sepelvaltimo­tauti antoivat signaaleja itsestään.

58-vuotiaan muusikon sydämestä oli myös löytynyt vasemmanpuoleinen haarakatkos.

Kaiken kaikkiaan alkoi hiipiä kuolemanpelko. Tauski tajusi että vaivat tuskin vähenisivät itsekseen, ellei hän tekisi jotain.

Mies laihdutti melkoisen hurjalla syklillä. 25 kiloa katosi kolmeen ja puoleen kuukauteen.

Hän kertoo Sydän-lehdelle, että on ruoan suhteen armollinen. Kokonaiskuva pidetään mielessä, mutta joskus herkutellaan hömppäruoallakin.

– Käyn kerran kuukaudessa syömässä hampurilaista ja juon kokista. Vaa’alla käyn joka aamu nähdäkseni, missä paino menee.

– Kaupassa katson tuote­selosteet, miten missäkin on sokeria. Esimerkiksi ketsupista valitsen sokerittoman version.

Arkiliikunta on myös tullut jäädäkseen.