Tämän stressi ja liian vähäinen vedenjuonti tekivät kasvoille – huima ero!

0

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Stressi voi käydä ihon päälle, ja myös se, ettei juo tarpeeksi vettä. Tämän sai todeta myös mallin töitä tekevä Amberleigh West, joka on jakanut julkisuuteen hämmentävät kasvokuvansa.

Ambie kertoo kärsineensä muutamia kuukausia sitten stressistä, joka aiheutui muun muassa ihmissuhteista. Hän ei halua eritellä ongelmiaan enempää.

Kun hän pääsi irti myrkyllisistä kuvioista, ryhtyi juomaan enemmän vettä ja sai ystäviltään kaiken parhaan mahdollisen tuen, alkoi paranemisprosessi. Stressistä kukkimaan alkanut iho parani.

-Join vettä sen verran enemmän, että jouduin käymään öisinkin vessassa, Ambie naurahtaa.

Nainen toivoo, että ihmiset näkisivät ympärilleen ja pitäisivät toistensa terveydestä – myös mielenterveydestä – huolta. Pitää puuttua ja kysyä, jos näkee, ettei toinen voi hyvin.

Näiden kuvien välillä on aikaa vain viisi kuukautta. Kesäkuussa Ambie ei voinut tehdä edes mallintöitään, sillä hänen ihonsa oli niin huonona.

Jaa

Kommentoi